Saimaksen Synty
Saimas, kuten me tuttavallisemmin Saimas Spinneryä kutsumme, ei ollut hetken mielijohde. Saimas on sekoitus hullun rohkeutta, kädentaitojen perinnettä ja nykyaikaa.
Nimi Saimas on Saimaa-sanan vanha etymologinen muoto. Saimas lienee muinais suomea, jota ei enää ole. Koska Saimas on sanana ikiaikainen, se on edelleen elävä. Tässä sanassa tiivistyy värit, arvot, sijainti ja sydän. Mitä ihmettä tuo Spinnery tarkoittaa? Eihän se edes taivu joka mummon Etelä-Savolaiseen suuhun. Saimas ei halua kiinnittää itseään liian vahvasti perinteeseen vaan katse ja tavoitteet ovat tulevaisuudessa. Saimas ei sido itseään yhteen muottiin. Siinä tulee olemaan erilaisia piirteitä, kuten Saimaan laajaa vesistöä kulkiessamme voimme havaita. Jos joskus siipemme kantavat Etelä-Savon ulkopuolelle, suureen maailman korviin Spinnery on ymmärrettävä. Kehräämö ja kertomus siitä, että jotain me myös pyöritämme. Me pyöritämme villasta lankaa, mutta myös matkailua ja tulevaisuuden suunnitelmia. Miten omilla toimillamme voisimme tehdä asioita paremmin, sydämellä.
Kehräämö oli kauan kaukainen haave. Mutta jo sanana liian suuri ja pelottava. Sana ”lanka” pitää sisällään paljon muutakin kun villaa, joka on liitetty kierteellä pitkäksi jonoksi. Sana ”lanka” on meillä intohimo ja ainainen ihmetyksen aihe. Sen moninaisuus ja kommervenkit vievät elämän mittaiselle opinpolulle. Näin käy, kun antautuu villan viemäksi Saimaksen pyörteisiin.
Saimas Spinnery Oy sai y-tunnuksen 19.5.2021. Tuo päivämäärä on teknisesti jotakin. Oikea perustamis päivämäärä on 31.3.2021. Tätä edelsi lähes kymenen vuoden harkinta ja suunnittelu. Kaksi vuotta tiukempaa pohdintaa. Saimas on pian teknisesti 2-vuotias, mutta edelleen se opettelee jokelteleman. Meille ihmeellinen maailma on auki. Välillä päätä on hakattu moneen mäntyyn. Alku ei todellakaan ollut sitä, että koneet tulivat ja painettiin starttia. Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo. Minä ainakin haluan joskus nähdä kiitoksen seisovan. Toivottavasti tunnistan sen, kun se edessä tönöttää. -Sanski-
Tieteeseen ja teknologiaan tutustuminen
Saimas ei ollut vielä Saimas, kun tein lampaanvillan, alpakan ja mohairin pesukokeita. Satoja tai tuhansia tunteja olen lätrännyt tavalla jos toisella veden, saippuan ja villan parissa. Voidaanko villojen ja lankojen värjääminen laskea myös läträämiseksi? Tähän maailmaan hurahdin vuonna 1996 eikä loppua näy. Ehkä olen ikuinen Peter Pan, kasva en aikuiseksi ikinä. Sisällä asuu hullu sekoitus läträäjää ja tiedonjanoista tutkijaa. Hullua on, että itseasiassa angoravuoheni opettivat minulle, miten suomenlampaanvilla kannattaa pestä. Mohair pestään kylläkin ihan eri tavalla, kuin lampaanvilla. Mutta silti tuo oivallus avasi jännitäviä ovia. Ovia toimia toisin, kun moni muu.
Villan pesussa ja värjäämisessä keskiössä on oltava villa, ei jokin muu. Villan pesu on muuten aihe, josta en suoranaisesti aikonut edes kirjoittaa. Ajattelin kirjoittaa siitä kuinka syksyllä 2021 opiskelin aamukahvilla vedenkierrätys ja vedestä lämmöntalteenottojärjestelmän maailmaa. Siinä määrin, että kun löysin oikean tahon, selitin puhelimessa, mistä on kyse ja miten villanpesu järjestelmämme tulisi toimia, jotta säästäisimme luontoa tulevillekin sukupolville. Ekologisuus ja kestävän kehityksen näkökulma eivät ole meillä viherpesua. Se on sijoitus tulevaisuuteen. Varmasti se on kallista ja vaatii rohkeutta. Mutta ennemmin tai myöhemmin se on osoittava olevansa tarpeellinen investointi. Moniko yritys aloittaa toiminnan ja kehitys jää siihen? Me tehtiin tukku toimia heti alkuun. Taloudellisesti raskas tie. Mutta Saimaa ja tulevaisuus kiittää. Ymmärtääkseni vetemme päätyvät kunnallisen vedenpuhdistamon kautta lopulta Saimaaseen, joten omilla toimillamme emme aiheuta päänvaivaa vedenpuhdistamolle emmekä Saimaannorpille. Tämä on vain yksi syy, miksi puhdistamme ja kierrätämme itse vettä omassa järjestelmässämme. Satuin laskemaan kerran jos toisenkin aamukahvin ohessa ja tarkistuttamaan laskelmani. Ei ole pitkällä aikavälillä mitään järkeä tunkea kymppejä, satasia tai tuhansia euroja viemäristä alas. Samalla kun media toitottaa miten tekstiili-ala on yksi maailman saastuttavimmista teollisuuden aloista. Halusimme toimia alusta asti toisin.
Viherpesua? Ei meidän tapauksessamme. Siksi lähdimme heti mukaan Hiilineutraali tekstiili-ala 2035 sopimukseen, meidän reppuumme on pakattu jo suuri määrä toimia, joiden ansiosta olemme jo nyt lähes hiilineutraaleja. Tämä täytyy vielä laskea kunnolla auki.
Järjetöntä? Kun lähdimme mukaan sitoumukseen, ei meillä ollut vielä koneita, ei aurinkopaneeleita eikä villanpesujärjestelmää. Olimme ensimmäisten kahdenkymmenen suomalaisen tekstiili-alan yrityksen joukossa sitoutuessamme hilineutraaliin tuotantomalliin. Se on jättiläismäinen päätös start up-yritykseltä.
Idealisti? Ei vaan realisti. Olen tulevaisuuteen katsoja ja ”itseoppinut insinööri” ilman oppiarvoa. Kun olin ensin selittänyt puhelimessa villan pesuprosessin ja siihen liittyvän vedenpuhdistuksen sekä vedestä lämmöntalteenotto ajatukset, mietittiin myös parin oikean insinöörin kanssa kokonaisuus läpi. Koko idean keskiössä on suomalainen villa. Vuoden 2022 aikana Willatus-hankeen tutkijat osoittivat tieteellisesti oikeassa ne ajatukset, mitä olin heille kertonut. Mihin oman kokemukseni mukaan ajatukseni perustuvat. Miten villa kestää prosessissa mahdollisimman ehjänä ja tuloksena olisi mahdollisimman laadukas lanka. Mahdollisimman kemikaliton, biohajoava, ehjä villa merkitsee mahdollisimman kestävää ja kierrätettävää lopputuotetta. Tämäkään ei ole näin mustavalkoista. Se, mikä saa langan kestämään, on pienen pieniä palapelin osasia toisiinsa liitettynä.
Kun suunnittelimme vedenpuhdistusta ja jätevedestä lämmön talteenottoa, insinöörit toivat kuvaan tekniset härpääkkeet. Villan pesun osaaminen tuli minulta. Teknisesti tiedämme järjestelmän toimivan, kuten pitää. Teräksen kovassa, miesten hallitsemassa maailmassa vaikeus on ollut ansaita uskottavuutta. Haasteiden keskellä on onneksi löytynyt todellisia asiantuntijoita, joiden kanssa olen saanut puhua. Puhua tasavertaisena. Mutta kokemukseni on, että naisen on tehtävä triplasti töitä ollakseen vakuuttava. Mutta tiedättekö, on muuten huikeaa puhua membraalisuodattimista naisten kesken, miehiä aliarvostamatta. Onneksi Team Saimaksessakin on miehiä. Arvostan heidän panostaan suuresti. Kaiken takana on mahtava Team Saimas. Sen hartijat kaipaavat esittelyn aikanaan. Saimas on siis matka myös tekniikkaan ja tuntemattomaan. Kukapa arvaisi tämän. Saimashan on kehräämö.
Kuten moni tietää, aluksi kehräsimme vain ruotsalaista villaa. Jokin meni pahasti pieleen. Värjärinä tiedän, että ruoste ei ole villan kaveri. Ei missää koneessa, ei väripadassa eikä villan pesussa. Tämä on ollut piinallinen polku. Kantapään kautta oppii muuten parhaiten ja pakko on hyvä kannustin. Meidän lanoliinittomien villojen pesujärjestelmästä tulikin keino pestä kehräimelle ”ruokaa” nykyiseen arkeen. Harvalla on kokenut näin mielenkiintoisen, lähes elokuvamaisen ajan , joka kesti pari kuukautta. Milloin ja miten pesukone liikkuu, pyörii, pysyy paikallaan. Huopuuko villa ja miten villasta saa mahdollisimman laadukasta ja puhdasta. Sekunnit ylös ja havainot paperille. Sen sijaan, että olisin seurustellut kehräimen tai kampakoneen kanssa. Ne ovat saanet huomioni vasta tänä vuonna. Selkeästi se harmittaa niin koneita kun kehrääjää. Oma jaakobin paini täytyy koneidenkin kanssa käydä. Kävin aikoinani myös läpi erimielisyyden Hänen Armonsa kanssa. Hänen Armonsa on mummoni vanha rukki. Poljettava Kiikan-rukki. Minä kun luulin, että se kiukuttelee ja kouluttelee. Sätkii lattialla kun kiukkuinen kakara. Oikeasti se yritti sanoa minulle:” Olet väsynyt, et ajattele, nöyrry ja opettele. Minä opetan, kun opit lukemaan.”
Langan laatu on kuitenkin se, mistä tinkisin viimeimmäksi. Laatu on vaarallinen ja viekas. Se kun ei paljasta todellista luonnettaan helpolla eikä välittömästi. Yrityksen aloittamisessa on miljoona pientä nippeliä ja nappelia, jotka täytyy hioa toimimaan saumattomasti yhteen. Se vie aikaa. Eikä läheskään kaikki ole edes itsestä kiinni. Joskus vaan kaikki on aloitettava uudelleen ja uudelleen. Tässä galvaanisen korroosion ja mielestäni toisen tekemien väärien valintojen maailmassa pyöriessä eräs herra sanoi:” parhaat järjestelmät on rakennettu kolmesti uudestaan.” Sarkasmiako? Kenties kuitenkin kokemuksen tuomaa viisautta.
Villan viemä
Jo lapsena tutustuin villaan ja eläimiin. Onnellisena sain viettää kesät maalaistalossa, mummolassa. Molemmat mummoni olivat taitavia kehrääjiä. Kenties menneiden aikojen vuoksi, mutta myös ajan pakkottamista syistä. Perhe oli vaatetettava, monen oli pakko kehrätä, jos olit syntynyt tytöksi. Isäni äiti oli kehrännyt kapionsa kotitilallaan kasvatetuista pellavista. Nuo kapiot ovat aarteinani tänäkin päivänä. Kotona ja mummoilta opin käsityön taitoja lapsena. Sillä menestyksellä, että 9-luokalla oli käsityönumeroni päästötodistuksessa 6. Osasi kehrätä rukilla, neuloa, virkata, kirjoa, kutoa kangaspuilla, ommella ompelukoneella. Tein 17 kirjoneulepuseroa 7-luokkalaisena vuodessa. Silti päättötodistuksessa on numero 6 käsitöiden kohdalla. Olisi opettaja jättänyt edes jälki-istuntoon, jos epäili äidin tai mummon tekevän minun käsityöni. Kului vuosia. Valmistuin koru-ja vaatepuolen artesaaniksi lähes maksimi arvosanoin. Himpun olisi tehnyt mieleni ottaa yhteyttä vanhaan käsityö opettajaan ja jutella. Onneksi ylä-asteen käsitöiden opettaja ei onnistunut sammuttamaan liekkiä. Kädentaidot kun ovat minun kieleni ja mieleni, edelleen.
Olen lopen kiinnostunut käsityöperinteestä. Miten pellavaa kasvatettiin ja käsiteltiin, miten mummon nuoruudessa villasta tehtiin lankaa. Kaikista käsityötekniikoista, kehräämisestä tuli minun juttuni. Viisas ihminen kun jättää työnsä kultasepän alalla ja alkaa kehräämään käsin lankoja. Jep jep! Kaikkea se huono työilmapiiri saakaan aikaan. Joskus se voi tehdä kehrääjän. Jos minulta kysytään ammattinimikettä, olen kehrääjä. Välineestä viis. Toiseksi olen yrittäjä. Kenties juuri pitkän polkuni vuoksi minusta on tullut varovainen. Olen nähnyt vuosien varrella paljon intoa. Nopeaa oppimista. Itse koen, että olen kehrääjänä noviisi, vasta vuodesta 2007 ammattiani harjoittaneena. Kehräämö on vasta pieni lapsi, joka opettelee konttaamaan. Sitten kävelemään ja juoksemaan, kun on valmis. Tavallaan tämä lapsi on syntynyt vanhoihin nahkoihin. Tiedätte mitä tarkoitan. Sen luut on mietitty, lihaksia on kehitetty. Nyt mennään kuitenkin vauvan askelin eteenpäin. Villan ollessa keskiössä.
Villa, sen jos unohtaa hetkeksikään lankaa valmistaessa, on astunut polulta sivuun. Villa on elämän mittainen oppi. Se osaa yllättää kuten pakkasaamu tai hernerokka sumu. Välillä se on kuin päiväperho auringossa tai keväinen linnun laulu. Toisinaan villa nöyryyttää, se on kuin kajakki myrskyssä tai tornado, jonka syntymekanismia ei ymmärrä. Lanka on paljon muutakin kuin väri tai teknistä osaamista. Vain aika näyttää ja opettaa tiedon sekä taidon. Sinä päivänä, kun luulen osaavani, olen väärässä. Villa nöyrryttää minut varmasti. Silti rakastan sitä yli kaiken. Kenties vain mohair on suurempi intohimo. Kiitos vuohilleni tästä mohairin maailmasta.
Noitaliemiä
Kulttuuriantropologian opettajamme, valitettavasti jo edesmennyt, Kris-Tiina Valolahti järjesti valinnaisen kurssin, Luonnonvärivärjäyksen perusteet. Kris-Tiina oli ainakin kolmannen polven luonnonvärivärjäri. En tiedä, johtuiko tämän mopon karkaaminen käsistä jo ensimmäisenä viikonloppuna siitä, että opettaja oli innostunut aiheesta. Vai niistä rakkuloista, jotka tulivat käsiin mataranjuuren ansiosta.
Elettiin kai vuotta 1996, kun luononvärivärjäys tempaisi mukaansa. Myöhemmin perustetusta Iitin Värikeskuksesta tuli hetkeksi liki toinen koti. Värikeskuksen ollessa parhaimmillaan Kris-Tiina ja jokunen muu aktiivi perustivat Värjäri-killan. Itse olin jossakin, kun killan perustamiskokous pidettiin. Mutta ystäväni Minna taitaa olla killan perustajajäsen. Ainakin tunsin kaikki perustajajäsenet. Samojen patojen savussa meidät keitettiin ystäviksi. Saimaksen porukkaa on siis ollut mukana erittäin värikkäässä vaikutuspiirissä jo kauan ennen kuin kehräämö kävi edes mielessä.
Yhtenä kesänä en värjännyt mitään. Suunnittelin Saimasta ja korona oli vienyt markkinat ja asiakkaat. Oli jotenkin outoa, ettei kesän aikana yhtään noitalientä syntynyt. Rauhoittava savu, tuli, vesi ja värit. Mikä keino maadoittua ja unohtaa maailman kaikki muut murheet.
Värjäämistapani on muuttunut vuosien myötä. Se, missä moni värjää väriainene tai toivotun loputuloksen näkökulmasta, minun värjäämisen keskipisteessä on villa. Luonnonvärien perkeet menevät omaan kompostiin ja sieltä aikanaa kasvihuoneeseem. Joten se mikä ei kuulu luontoon, ei kuulu pataankaan. Jos opetan luonnonvärivärjäystä, noudatan opettajani ohjeita. Kun värjään omasta sydämestäni, opettaja astuu sivuun ja kokeileva kokki astuu saappaisiin. Tätä en uskaltaisi mainita, ellei värjäämisestä ja värien kestosta olisi vuosien kokemusta.
Taittuupa värjäämisen saralla niin villan kuin kehräystopsienkin värjäys. Ehkä juuri siksi, mitä vuodet ovat opettanneet, en lupaa värjätä villaa Saimaksen koneiden kehrättäväksi. Kenties langoissa näkyy muitakin tekniikoita, kun luonnonvärivärjäys. Saimaksella saatetaan nähdä käsinvärjättyjä lankoja, jotka syntyvät fiiliksellä. Värjääminen on rakas harrastus. Yksi keino oppia ja opetella villaa ja sen käyttöä. Haluan, että meillä on näkemys lankojen käytöksestä myös värjärin silmin. Tosin lupaa en mitään. Minun metodini värjätä kun on saanut vuosien aikana myös kritiikkiä. Kritiikki on toki hyväksi. En jaa neuvoja värjäämisestä somessa. Mutta ehkä joskus opettaminen voi olla vaihtoehto. Ennenkaikkea värjääminen on irtautumista arjesta.
Sen verran meillä on upottu noitapatoihin, että varmasti noitavainojen aikaan olisi roviolla poltettu. Tai parisataa vuotta sitten talossa olisi ollut taitava emäntä kehräämään ja värjäämään. Ruokaa hän ei olisi osannut tehdä. Vuosien varrella on tullut opetettua värjämistä tekniikalla jos toisella. Mutta kaikkein syvimmät salaisuudet näkyvät vain Saimaksen lankojen tuntumassa ja väreissä.
Laatikkoelämän muutos
Kaupunki ei kutsunut enää asumaan asfaltti tien varrella. Mannerheimintiellä kävellessä vasemman jalan tahti oli aina tiukan tikuttava. Heräsin laatikossa, laatikolla töihin laatikkoon. Ruokatauolla laatikkoa. Tuotteet otettiin esiin laatikosta ja esitettiin asiakkaalle litteissä laatikoissa. Jälleen laatikolla kotiin laatikkoon. Harrastamaan laatikkoon jossa oli yllättäen kuitenkin pallo tai vene. Yöksi taas laatikkoon. Täytyihän tähän laatikko elämään tulla muutos.
Jossakin vaiheessa kävi niin, että huomasin eläväni hyvin alkeellisesti. Mökissä oli sähköt, vesi ei tullut sisään vaan se piti hakea kaivosta. Lämmitysmuoto oli puu. Koira tukki vapaaehtoisesti vetävän oven raon. Talvella pakkasten aikaan ensimmäinen toimi oli lämmittää mökki. Kahvitkin keitin usein puuhellalla. Tämä oli kuitenkin onnellista aikaa. Kehräsin elannon käsin. Vaatimatonta, mutta mökissä oli kaikki mitä tarvitsin. Koitti päivä, kun päätin muuttaa Puumalaan, olinhan mökissä 7 kuukautta vuodesta. Siispä 27.12.2012 auton keula osoitti ensin kohti pientä pariviikkoista koiranpentua. Minun elämäni koira oli vielä pienen pieni. Pennun isän suku juonsi juuresa Nepaliin. Väriltään kultainen koira sai kenelnimen, joka on suomeksi käsityöläinen. Jos koiran tasuilla olisi voinut kehrätä tai värjätä, hän olisi taatusti sen osannut.
Välillä kysynkin itseltäni, kuka järkevä ihminen muuttaa pieneen mökkiin ja kehrää leipänsä rukilla. Tässäkään en ollut idealisti. Tavoite ei ollut omavaraisuus. Minä vain muutin sinne, missä oli hyvä olla. Puumalaan, Saimaan äärelle.