Suomenlammas ja kainuunharmas kuuluvat lyhythäntäisiin pohjoismaalaisiin lammasrotuihin. Näihin rotuihin lasketaan 34 eri rodun edustajaa Venäjältä Islantiin ylettyvällä alueella. Suomenlampaan ja kainuunharmaksen villa on silkkistä ja kiiltävää. Näissä villoissa on kaksi kerrosta, päällikarva ja villa. Kainuunharmaksella päällikarva on usein vaikeammin havaittavissa. Kaikilla pohjoismaisilla lyhythäntäisillä lammasroduilla on kuitenkin geneettinen ominaisuus tuottaa päällikarvaa ja villaa. Näihin rotuihin kuuluvilla lampailla on kahdenlaisia karvatuppia, jotka kehittyvät sikiöaikana. Yleensä villa on kerittäessä 7,5-15 cm pituista ja karitsan villa 7,5-10 cm mittaista. Esimerkiksi geenit, imetys, sukupuoli ja ruokinta vaikuttavat villaan. Niin suomenlammas kuin kainuunharmaskin keritään yleensä kaksi kertaa vuodessa, eli 6 kk välein. Lankaa voi tehdä yli 5 cm mittaisesta villasta.
Suomenlampaan ja kainuunharmaksen villa luokitellaan keskihienoksi villaksi. Sen mikroneissa mitattu kuidun paksuus on useimmiten 24-31 mikronia. Lampurit ovat usein tottuneet käyttämään hienousluokkia, eli laskemaan kuinka monta kiharankaarta villassa on kolmella sentillä. Jos hienousluokka on 58, villassa on 12-13 kiharan kaarta kolmella sentillä. Tällainen villa on hienoa villaa. Hienousluokitusta käytetään edelleen virallisessa villa-arvostelussa. Se on ollut käytössä ennen mikronimittausjärjestelmää ja antaa osviittaa villan hienoudesta. Hienousluokkajärjestelmä perustuu siihen, kuinka monta jaardia lankaa minkäkin tyyppisestä kuidusta voidaan tehdä. Kuidun paksuutta mitataan mikrometreissä, joista käytetään useimmiten termiä mikroni.
Suomenlampaan ja kainuunharmaksen villatapulit eli ”kuitukimput” ovat avoimia ja irtonaisia ja helposti toisistaan irrotettavia. Suomenlampaan luonnolliset värit ovat valkoinen, musta ja ruskea. Harmaa on suomenlampaan väreistä harvinaisin. Kainuunharmaksen villan väri vaihtelee harmaan eri sävyjen kautta mustaan. Joskus samassa villatapulissa on nähtävillä myös ruskean sävyjä. Kainuunharmakset syntyvät mustina. Useimmat yksilöt vaalenevat muutaman kuukauden ikäisestä alkaen, mutta toiset saattavat säilyä mustina aikuisuuteen saakka.
Suomenlampaan ja kainuunharmaksen villoista saadaan erittäin monikäyttöistä lankaa. Se on helppo valinta villapuseroihin, lapasiin, pipoihin tai huiveihin.
Villan lajittelu
Karitsanvilla voi olla hyvinkin pientä kiharaa ja vanhemman lampaan villa suoraa, josta päällikarva voi erottua selvästikin. Villan lajittelu on tärkeä vaihe, sillä erilaiset villatyypit on tärkeä erotella erikseen. Lampuri voi jakaa katraansa tai yksilöt kerintäryhmiin, esimerkiksi karitsoihin ja aikuisiin uuhiin. Mikäli lampaita on enemmän, villat kannattaa lajitella väreittäin jo lampolassa. Meillä Saimas Spinneryllä voidaan kehrätä myös kirjavien lampaiden villaa. Tällöin lanka on uniikki erä ja valmiin langan väri koostuu niistä sävyistä mitä kussakin erässä kulloinkin on. Villan eri tyypit voi lajitella erikseen; esimerkiksi turkistyyppisestä villasta saadaan hieman erilaista lankaa kuin muista villalaaduista. Liian tarkkaan villaa ei tarvitse lajitella. Varsinkin suomenlampaassa voi olla useitakin villan laatuja yhdessä eläimessä. Meillä kehräämöllä osataan kyllä suositella, minkälaisen langan valmistukseen villa soveltuu.
Karitsan villa on usein pehmeintä. Meillä karitsan villasta voidaan tehdä ohuempaa lankaa kuin vanhempien eläinten villasta. Vastaavasti vanhempien lampaiden villaa kannattaa käyttää lankoihin, joilta toivotaan enemmän kestävyyttä. Jokaisen eläimen tuottama kuitu paksunee ja muuttuu eläimen vanhetessa. Siksi myös villan lajittelijan on hyvä osata nähdä villasta erilaisia asioita.
Pelkästään eläimen ikä ei automaattisesti ratkaise villan käyttötarkoitusta. Pienimmissä erissä kannattaa erilaiset laadut yhdistää yhdeksi eräksi. Lajittelulla päästään kuitenkin kohdentamaan villaa eri käyttötarkoituksiin. Hyvä lajittelu kannustaa myös meitä maksamaan villasta parempaa hintaa lampurille. Lampolassa hyvin tehtyä työtä ei tarvitse tehdä kehräämöllä enää uudelleen. Lajitellessa arvioidaan villan pituus, kiharan kaaret sekä kiilto. Mikronitestauksella voidaan saada villasta tarkempaa informaatiota, mutta sitä ei ole tällä hetkellä mahdollista tehdä Suomessa. Testin tuloksista näkee esimerkiksi laidunten vaihtumisen ja muita asioita joita voi hyödyntää jalostuksessa.
Kokenut silmä näkee villasta paljon asioita, mutta tätä ei kannata pelätä, vaan lähinnä hyödyntää. Laadukkain lanka syntyy aina terveen ja hyvinvoivan eläimen villasta. Jos villa on kiillotonta, se saattaa olla jo vaurioitunutta. Vaurioituminen voi aiheutua karitsoinnista, ruokinnasta tai esimerkiksi lääkinnästä. Myöskin päällikarvan ja villan suhde tapulissa saattaa vaikuttaa kiiltoon. Vaurioituneen villan kohdalla täytyy miettiä tarkasti millaiseen käyttöön se soveltuu. Toisinaan käy niin, että siitä ei voida jalostaa lankaa laisinkaan.
Voiko kaikkea kehrätä?
Jo kerinnän yhteydessä kannattaa lajitella pois virtsanvärjäämät ja huopuneet villat. Villan huopuminen lampaan selässä on aina merkki kuidun vaurioitumisesta. Huopuminen voi aiheutua esimerkiksi liian pitkästä kerintävälistä, sään vaikutuksesta, ruokinnasta tai karitsoinnista. Usein talvivillaa joudutaan heittämään pois juurikin siksi, että se on roskaista ja huopunutta. Meillä ei kuitenkaan tuomita talvivillaakaan automaattisesti pois heitettäväksi; irtonainen ja roskaton talvivilla on yhtä hyvää materiaalia kehrättäväksi kuin laitumella kasvanut kesävilla. Lampuri voi miettiä miten esimerkiksi kuivittaa lampaat. Heitetäänkö heinää eläinten selkään, miten ruokinta on järjestetty? Pitääkö riittävä ilmanvaihto villan kuivana? Talvivillan hyödyntäminen voi tuplata lampurin villasta saaman tuoton.
Comments are closed