Villan viemä

Nuorna vitsa väännettävä

Jo lapsena tutustuin villaan ja eläimiin. Onnellisena sain viettää kesät maalaistalossa, mummolassa.

Molemmat mummoni olivat taitavia kehrääjiä. Kenties menneiden aikojen vuoksi, mutta myös ajan pakkottamista syistä. Perhe oli vaatetettava, monen oli pakko kehrätä, jos olit syntynyt tytöksi.

Isäni äiti oli kehrännyt kapionsa kotitilallaan kasvatetuista pellavista. Nuo kapiot ovat aarteinani tänäkin päivänä.

Kotona ja mummoilta opin käsityön taitoja lapsena. Sillä menestyksellä, että 9-luokalla oli käsityönumeroni päästötodistuksessa 6. Osasi kehrätä rukilla, neuloa, virkata, kirjoa, kutoa kangaspuilla, ommella ompelukoneella. Tein 17 kirjoneulepuseroa 7-luokkalaisena vuodessa. Silti päättötodistuksessa on numero 6 käsitöiden kohdalla.

Olisipa opettaja jättänyt edes jälki-istuntoon, jos epäili äidin tai mummon tekevän minun käsityöni.

Kului vuosia. Valmistuin koru-ja vaatepuolen artesaaniksi lähes maksimi arvosanoin. Himpun olisi tehnyt mieleni ottaa yhteyttä vanhaan käsityöopettajaan ja jutella. Onneksi ylä-asteen käsitöiden opettaja ei onnistunut sammuttamaan liekkiä. Kädentaidot kun ovat minun kieleni ja mieleni, edelleen.

Käsitöistä ja kehräämisestä

Olen lopen kiinnostunut käsityöperinteestä. Miten pellavaa kasvatettiin ja käsiteltiin, miten mummon nuoruudessa villasta tehtiin lankaa. Kaikista käsityötekniikoista, kehräämisestä tuli minun juttuni. Viisas ihminen kun jättää työnsä kultasepän alalla ja alkaa kehräämään käsin lankoja. Jep jep! Kaikkea se huono työilmapiiri saakaan aikaan. Joskus se voi tehdä kehrääjän. Jos minulta kysytään ammattinimikettä, olen kehrääjä. Välineestä viis. Toiseksi olen yrittäjä. Kenties juuri pitkän polkuni vuoksi minusta on tullut varovainen. Olen nähnyt vuosien varrella paljon intoa. Nopeaa oppimista. Itse koen, että olen kehrääjänä noviisi, vasta vuodesta 2007 ammattiani harjoittaneena. Kehräämö on vasta pieni lapsi, joka opettelee konttaamaan. Sitten kävelemään ja juoksemaan, kun on valmis. Tavallaan tämä lapsi on syntynyt vanhoihin nahkoihin. Tiedätte mitä tarkoitan. Sen luut on mietitty, lihaksia on kehitetty. Nyt mennään kuitenkin vauvan askelin eteenpäin. Villan ollessa keskiössä.

Villa opettaa

Villa, sen jos unohtaa hetkeksikään lankaa valmistaessa, on astunut polulta sivuun. Villa on elämän mittainen oppi. Se osaa yllättää kuten pakkasaamu tai hernerokkasumu. Välillä se on kuin päiväperho auringossa tai keväinen linnun laulu. Toisinaan villa nöyryyttää, se on kuin kajakki myrskyssä tai tornado, jonka syntymekanismia ei ymmärrä. Lanka on paljon muutakin kuin väri tai teknistä osaamista. Vain aika näyttää ja opettaa tiedon sekä taidon. Sinä päivänä, kun luulen osaavani, olen väärässä. Villa nöyrryttää minut varmasti. Silti rakastan sitä yli kaiken. Kenties vain mohair on suurempi intohimo. Kiitos vuohilleni tästä mohairin maailmasta.